Miinan, Eetun ja Rasmuksen treeni/kisakertomuksia. Mukana saattaa vilahdella myös Nuorison isä Mane sekä manen ½veli Jerri sekä ISOT kavioeläimet Muumi(96cm) sekä Myy(90cm) nyman_krista@hotmail.com
Mane ja Eetu asuvat kannelmäessä, muut Espoossa.
Eetun kanssa on siis treenattu. Ollaan käyty useampi kerta agimestassa sekä sporttikoirahallilla. Eetu alkaa jo rentoutumaan ihan kivasti, joten ollaan tehty jotain pientä. Agimestassa on nyt kummallakin kerralla tikannut mun sormeen kiinni niin että verta on tullut ihan kiitettävät määrät (=paita veressä). Mutta ei voi valittaa, jos eetu on tarpeeks rento ja uskaltaa tehdä niin kierrokset nousee senverran että vahinkoja sattuu. Onneksi mun vakiotavaroihin agitreeneissä kuuluu laastarit. oon mä sentään jotain oppinu sen jälkeen ku eetu ekan kerran tikkas.
Kontaktit kosahti viimeviikolla totaalisesti. Torstaina alko himmaileen alastulolla, ja karkas pari kertaa. Perjantaina ei edes kuvitellut pysähtyvänsä kun juoksi vain suu vaahdossa eteenpäin. Palauteltiin sitte loppuviikosta oikeaa suoritustekniikkaa muistiin. Ihan hyvin taas muisti muutaman juoksun jälkeen.
Rasmuksen kanssa meillä piti olla viikonloppuna korrien toko. No ensin koira köhisi ja sunnuntai aamuna sitten lopulta kesken ulkoilun oksensi. Eipä tarvinnu sinnekkään siis mennä
Miten musta tuntuu et meil on Rasselin kanssa pikkasen huonoo onnea tokon suhteen.
Niin se aika vaan menee joten täytynee lähteä rautakauppaan ostamaan muutama metri rautaketjua.
Rasmus: etsintätreeniä, etsintätreeniä. alkanut esittää uusia etsintätapoja(mm. kaarrattaa maalikoiran ympärillä ison ympyrän taikka "kaikki jäljet vie pizzeriaan"). Agissa korkattiin kisaura: 2xhyl, 5, sekä yliaikanolla. Silmät tarkastettu syksyllä (OK)
Miina: Ei enää tärinä/seinäntuijotuskohtauksia. Ei kieltäytynyt syömästä kertaakaan. Veriarvot tarkastettu muutaman kerran(suht ok). Ohjaajan vaihdos koska mulla ei enää motivaatiota treenata sen kanssa. Miinalla hirmuhauskaa loppukauden treeneissä(=huijannut minkä kerkeää).
Muumi+Myy: maastorallia
Mane: Virtsakivet leikattu. Hammaskivet puhdistettu.
Eetu: Muutettiin koulutustyyliä agissa+ ohjaajan vaihdos treeneihin ja kisoihin. Yhdet hallikisat, joissa tokalla radalla uskalsi jo liikkua :) Reipastunut kamalasti, mahtava työskentely into ja motivaatio. Päässyt eroon "kiltti koira"-statuksestaan("kiltti koira"= koira joka tottelee ohjaajan myöhässä/vastoin radanlukua tulleet käskyt). Agissa 1 (yksi) tulos koko vuonna! Tempuissa uutena mm. "käsillä seisonta".
Jos nyt tällain muutaman kuukauden välein päivittäis...
Elokuussa jatkui siis agitreenit. Ollaan nyt vaihdettu koirien ohjaajia sillain että mä meen Eetun kanssa ja mutsi sai Miinan. Rasmus tuuraa Eetua mikäli tulee joku este. Eetu on ollu treeneissä suorastaan hieno. Vauhti on kasvanut ja pysynyt yllä treeneissä. Varsinkin uuden ryhmän myötä varmuus turvallisesta treenaamisesta on lisännyt itseluottamusta. Kiitos siis ryhmäläisille tästä. Eetullehan on sattunut näitä "ei niin mukavia" -tapahtumia edellisissä ryhmässä aivan liikaa. Keväällä tapahtunut keinu episodi on vielläkin muistissa, joten juoksee keinulle puoleenväliin ja hyppää alas pelokkaan näköisenä. Onneks pahinta on vain vieraassa paikassa joten hallilla alkaa jo uskaltamaan. Kisoihin ollaan nyt ilmottauduttu, saa nähdä kuink akäy. Tai mennäänkö edes. Viime kerralla eetu nimittäin pujotteli hiukan hitaammin ja rytmi oli kateissa. Epäilen että sillä vois olla joku paikka jumissa. Ongelmana on vain se että mä en edelleenkään voi koskea Eetua niin ettei sitä jännittäis.
Positiivisinta koko syyskauden treeneissä on se että Eetu on alkanut hiukan kuuntelemaan myös ohjausta. Nyt ollaan päästy kontaktiesteen alla oleviin putkiinkin ilman että ollaan koitettu ensin onnistumatta 101 kertaa.
Miina on treenannut siis äidin kanssa. Miinalla on ainakin ollut hauskaa kun se on saanut huijattua itselleen paljon herkkuja
. Se on siis nyt keksinyt mm. että ei poistu kontakteilta ilman karkkia.
Rasmus suoritti kurssin etsintäkokeen hyväksytysti. Loppukokeen jälkeen piti totaalisen treenitauon, ja alkohan koira hyppimään seinille
Tauon jälkeisissä treeneissä teki erittäin hyvin töitä.
Mä en oo ehkä muistanut kertoa, mutta bongasin rasmuksen kuva eräältä ulkomaiselta russelisivustolta. Jutussa verrattiin Rasmuksen rakennetta "näyttelyrusseliin" harrastuskoiran kannalta. 
Ja sanotaanko että turhaan en koiraani ole valinnut fysioterapeutin ohjeiden mukaan.
Koiranettiä selatessani huomasin että Rasmuksen veli oli saanut näyttelyssä myös ERIn. Mane onnittelee lastaan ja rasmus veljeään ;)
|
Jälki: tuore, suht suora(loiva kaarros), lyhyt "motivaatiojälki" Tarkoituksena saada Rasmukselle lisää itsetuntoa ja siinä samalla vahvistaa motivaatiota helpolla lyhyellä jäljellä jossa maaliinkin saatiin vielä ihastuttava juoksuinen tyttö :) Lähti jäljelle suht hyvin. Ei siis seisty puolta tuntia lähdössä. Eteni nopeasti. Teki sivuloikkia jonkinverran puolenvälin jälkeen. Taisi saada ilmasta hajun koska katteli maaliakohti mutta jälki meni toisaalla. Taisi kuitenkin suurimman ajan mennä suht jälkeä pitkin. Ilmaisi näköetäisyydeltä tyypilliseen tapaansa.
Jälki: tuore n. 500m(?) metsää ja hiekkatietä. Sopivasti häiriötä, metsässä sama pyöräilijä muutaman kerran. hiekkatiellä lastenvaunut ja muutama ulkoilija. Sää: lämmintä varsinkin metsäosuudella:) Lähti taas suht hyvin liikkeelle. Eteni hyvin ensimmäiseen kunnolliseen polkujen haarautumiskohtaan. Arpoi hetken minne menisi, mutta lähti kuitenkin oikeaan suuntaan. Ei kuitenkaan edennyt kovinkaan pitkälle kunnes taas pysähtyi miettimään. Pyörittiin hetki kunnes lähti taas eteenpäin päättäväisesti. Metsässä pyöriskeli joku ihminen rämisevän pyöränsä kanssa, mutta rasmus ei siitä pahemmin välittänyt. Taisi vain istahtaa siksiaikaa että pyörä pääsi ohi. Hiekkatien ja metsän risteys suju ongelmitta. Hiekkatiellä vastaan tuli vastaan lastenvaunut. Ohitus ilman riehaantumista. Mentiin hiukan maalin ohi, ilmaisi kun kuuli maalikoiran. |
|
Maalissa: Kestosuosikki Nekku
Jälki: Nekulle taisi kertyä matkaa n. 1km, hiekkatietä/metsää, Muutama kulma ja hiekkatien ylitys vas.metsästä oikealle. Jossain ammuttiin ja laukaukset kuuluivat varsinkin alkumatkan selvästi.
Sää: Aurinkoinen KUUMA
Oli täpinöissään jo samantien kuin laitettiin valjaat päälle. Vinkui ja kitisi mua tuijottaen kunnes sai hajun. Annoin hajun asfaltilla n. 10m jäljestä. Sai itse hakea jäljen, joka löytyikin heti. Lähti samantien matkaan vauhdilla. Edettiin jonkunmatkaa kunnes häntä jatkoi heilumista, mutta hitaammassa tahdissa. Kurkki vauhdissa välillä vasemmanpuoleiseen metikköön, mutta jatkoi matkaa päättäväisesti. Kun oltiin tultu ehkäpä 2/3 matkasta, teki muutaman sahauksen tienvierille. Kohdassa oli loiva kaarros oikealle. Katseli/haistelikin voimakkaammin oikealle, mutta tuntui että miettii mennäkkö suoraan vai loivasti oikealle. Samassa kohtaa alkoi häntä heliua vimmatusti ja R lähti pinkomaan suoraan tietä pitkin. Maaliin oli matkaa ehkäpä n 200m. Vauhti muuttui kokoajan kovemmaksi. Loppumetreillä ennen kaarrosta hidasti hiukan ja kääntyi oikealle ja ilmaisi samantien näköetäisyydellä olevan Nekun.
Kohta jolloin Rasmuksen häntä alkoi heilumaan hitaammin oli sama josta Nekku oli lähtenyt vasemmanpuoleiseen metsikköön. Siirtyi ilmavainulle tässä. Oli kuitenkin kartalla kokoajan joten taisi tietää tarkkaan mitä oli tekemässä. Kohta jossa alkoi kipittämään vauhdilla oli siis kaarros jossa taisi saada voimakkaamman hajun maalista joka olikin siis lähempänä kuin mitä jälki kertoi. Ilmanvainun seuraaminen olisi vaatinut tienvieressä olleen ojan ylitystä, joten ihan hyvä että päätti mennä helpointa reittiä :) Ilmaisu selkeä ja tyypillinen patsasasento.
Rasmus oli Maalissa Nekulle, ja sama rauhaton odottelu sen jälkeen kun Nekku oli ilmaisunsa tehnyt. Nyt odotti kiltisti paikallaan kunnes sai luvan liikkua hajuaan kohti. Se kuitenkin taas järjetön rykäisy läpi pensaan. hmm...
| 3.7.09 |
|
Maalissa: Tara
Jälki: tuore, metsää. "jyrkkää" kalliota, "suota", polkuja ja poluilta poistumisia(muutama isompi polun risteys
Otti hajun hiekkaparkkikselta ja rynnisti samantien metsään. Pinkoi kamalan lujaa, sai ihan kunnolla pidellä liinasta kiinni. Juoksi jyrkän kallion huipulle(ja mulla nousi kunnon hiki ja puuskutus :) ) jatkoi vauhtiaan kunnes nosti nenän ilmaan ja teki tsekkauksen viereisen kallion päälle. tuli alas ja istui selkä menosuuntaan kohti. Ei liikkunut enää mihinkään. Ajattelin palauttaa koiran takaisin kohtaan jossa oli viimeksi ollut täysin varmasti jäljellä. Rasmus lähti siitä paikasta liikkeelle ihan eritavalla kuin ennen. Vei mut toista reittiä pitkin, AUTOLLE.
Rasmus käyttäytyi samalla tavalla alkeisjkurssin loppukokeessa.Silloin sai hajun maalista mäen alle ja kääntyi istumaan selkä kohti maalia. Silloin jatkoi matkaa kunhan oli istunut siinä hetken. Nyt selvästi haisteli kohti maalia kunnes kääntyi ja istui. Jäljesti todella hyvin siihen saakka, joten josko olisi todellakin nyt ilmaissut maalin näin. Oltiin tosi lähellä sillä meidän askeleet oli kuulunut maaliin.
| 14.7. Espoo |
|
Jälki: n. 1h(?) metsää, alunperin n. 500m
Alussa taas haahuiltiin hetki. Kun lähti niin eteni hyvää vauhtia(ei liian nopeasti :) ). Vei polkuja pitkin kunnes kallion päällä vire laski selvästi. Alkoi syömään mustikoita. Tiersin että maali on bussipysäkin lähettyvillä, ja kuulin tähän kohtaan hyvin bussin tyhjäkäynnin. Lähellä siis oltiin. Rasmus päätti kuitenkin hetken syöpöteltyään jatkaa matkaa täysin toiseen suuntaan. Mentiin kalliota alas, ylitettiin useita polkuja ja hiekkatie. Olin käynyt juuri aiemmin seuraamassa toisen koiran jälkeä(sama maalikoira) joten tiesin että Rasmuksella on joku haju koska niin päättäväisesti suunnisti eteenpäin. Käytiinkin tekemässä se toinenkin jälki ja jatkettiin sieltä matkaa omaa maalia kohti. n. 300m ennen maalia rasmus alkoi heiluttamaan häntäänsä nopeammin. n200m ennen maalia teki tie n.90asteen kulman. Juuri ennen kulmaa Rasmus kääntyi (vain pää) katsomaan muutaman kerran mua kohti mutta jatkoi matkaa kuitenkin. Ihan kulman jälkeen kääntyi kokonaan mua vasten ja jäi siihen. Maali oli hiukan sivussa linjalta että R ei mitenkään voinut nähdä. Tuijotti karkinkuvat silmissään mua joten taisi olla tyytyväinen itseensä. On nyt muutaman viimekerran ilmaissut näin.
| 18.7.09 Espoo |
|
Maalissa: Roihu
Jälki: n. 1h(?) metsää
Annoin hajun hiekkatiellä pannasta. Pyöriskeli hetken eikä oikeen tinnyt mihin suuntaan lähteä. Lähti kuitenkin jäljen suuntaisesti. Toinenvaihtoehto mitä tuntui miettivän olisi ollut suoraan maaliin.
Hiekkatieltä käännyttiin polulle jossa häiriökoira. Pyöriskeltiin risteyksessä hetkenaikaa, ja Rasmus päätti jättää työnteonkin hetkeksi. Kun jatkoi taas hommia niin mietti polkujen risteyksessä mihinkäs sitä lähtisi. Meinasi ensin lähteä vasemmanpuoleista polkua(josta Roihu siis oli mennyt), mutta palasi takaisin ja lähtikin oikeanpuoleista polkua vauhdilla. Oikastiin Roihun tekemä metsälenkki. Ylitti tien hienosti ja nappasi ilmeisesti ilmasta hajun ja vei suorinta tietä maaliin. Juuri hiukan ennenkuin näki maalin niin rauhoittui ja katsoi mua. Muutaman metrin päässä ilmaisi tavalla jota käytti ennen.
Meni ehkä yhteensä 100m jälkeä pitkin(alku ja pätkä metsässä), muuten mentiin nenä ilmassa.

Rasmus 2v2kk
Lyhyet pikäpäivitykset
* Rasmuksen etsintärapsat löytyy liiton sivuilta. Lyhyesti sanottuna: R on alkanut käyttämään ilmavainua todella paljon enempi kuin ennen. :)
* Eetulle on tullut kamalasti itseluottamusta: karkailee nyt kaikille esteille eikä kuuntele mua ollenkaan. On alkanut myös haukkumaan.
* Miina on hypännyt ihan suht hyvin
20.12. 09 Toko-koulutus, Rasmus (jantunen-korri)
17.1.10 Toko-koulutus, Rasmus (jantunen-korri)
28.2.10 Toko-koulutus, Rasmus (jantunen-korri)

Jackrussellinterrieri
s.21.4.2004
Silmät/polvet/kuulo OK
Agility: Mini2
Millitallin Samuli Salama

Jackrussellinterrieri
s. 12.5.2007
Toko
Agility
Koiraetsintä

Jackrussellinterrieri
s.1997
silmät/polvet ok
Hagassessan Sima Nemo

Jackrussellinterrieri
6.11.2004
*Agility- mini2
*Temput

Shetlanninponi
s.1997
Täydellinenponi

Shetlanninponi
s 11.4.2001
Nimensä veroinen poni, PikkuMyy. Eli tekee kaiken oman mielensä mukaan:)